Apostolien Teot22

»Hyvät veljet, antakaa minun sanoa jotain puolustuksekseni.»

Kun ihmiset tajusivat hänen puhuvan hepreaa, hiljaisuus syveni entisestään.

»Olen juutalainen, kotoisin kilikialaisesta Tarson kaupungista», hän selitti. »Olin Jerusalemissa Gamalielin oppilaana ja opin tarkkaan juutalaisten lait ja tavat. Halusin innokkaasti tehdä kaiken Jumalan kunniaksi; siihenhän tekin olette pyrkineet tänään.

Henkeen ja vereen asti vainosin kristittyjä ja panin tyrmään sekä miehiä että naisia.

Ylipappi tai kuka muu kansanjohtaja tahansa voi todistaa tämän. Pyysin nimittäin heiltä kirjeet Damaskon juutalaisten johtomiehille, että nämä antaisivat minun pidättää sikäläiset kristityt ja tuoda Jerusalemiin rangaistaviksi.

Matkalla lähellä Damaskoa leimahti ympärilläni keskipäivän aikaan äkkiä valtavan kirkas valo.

Kaaduin maahan ja kuulin äänen: ’Saul, miksi vainoat minua?’

’Kuka oikein olet?’ kysyin puhujalta. Hän vastasi: ’Olen Jeesus Nasaretilainen, jota vainoat.’

Matkatoverini näkivät valon, mutta eivät kuulleet Jeesuksen ääntä.

Vastasin hänelle: ’Herra, mitä minun pitäisi tehdä?’ Hän sanoi: ’Mene Damaskoon, niin saat kuulla siellä, millaisia tehtäviä sinulle on varattu.’

Olin tullut sokeaksi kirkkaasta valosta, ja tovereideni piti taluttaa minut Damaskoon.

Luokseni tuli kaupungissa eräs Ananias-niminen mies. Hän oli lakia tarkoin noudattava juutalainen, jota muut juutalaiset pitivät suuressa arvossa. Hän sanoi minulle: ’Saul, veljeni, nyt sinä pystyt taas näkemään!’ Samalla hetkellä näköni palasi.

Sitten hän selitti minulle: ’Isiemme Jumala on valinnut sinut: saat oppia tuntemaan hänen tahtonsa, saat nähdä Messiaan ja kuulla hänen äänensä.

Sinun on julistettava sanomaa hänestä kaikkialla ja kerrottava ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut.

Mene nyt heti kastettavaksi, anna pestä pois syntisi ja rukoile Herran nimeen.’

Kun palasin Jerusalemiin, vaivuin temppelissä rukoillessani unentapaiseen tilaan. Herra sanoi minulle näyssä: ’Lähde pian Jerusalemista, sillä täällä ihmiset eivät usko, kun puhut heille minusta.’

Minä sanoin: ’Mutta Herra, kyllähän he tietävät, miten olen vanginnut ja lyönyt synagogissa niitä, jotka uskovat sinuun.

Olin mukana, kun todistajasi Stefanus murhattiin ja hyväksyin sen: vartioin kivittäjien vaatteita.’

Mutta Jumala sanoi minulle: ’Lähde Jerusalemista, sillä minä lähetän sinut kauas pakanoiden luo.’»

Tähän asti väkijoukko oli kuunnellut Paavalia. Nyt ihmiset alkoivat huutaa kuin yhdestä suusta: »Pois tuo mies! Tuollaisella ei ole oikeutta elää!»

He kirkuivat, heittelivät vaatekappaleita ja viskoivat hiekkaa ilmaan.

Komentaja käski viedä Paavalin sisään ja lyödä häntä, että hän tunnustaisi rikoksensa. Hän halusi saada selville, miksi ihmiset olivat noin raivoissaan.

Paavali sidottiin ruoskittavaksi. Silloin hän kysyi vieressä seisovalta upseerilta: »Antaako laki teidän ruoskia Rooman kansalaista ilman oikeudenkäyntiä?»

Upseeri meni kysymään komentajalta: »Mitä aiot tehdä? Mies on Rooman kansalainen.»

Komentaja tuli kysymään Paavalilta: »Oletko tosiaan Rooman kansalainen?» »Varmasti olen», hän vastasi.

»Niin olen minäkin», vastasi komentaja. »Tosin sain maksaa siitä paljon.» »Minä olen ollut Rooman kansalainen syntymästäni saakka», Paavali sanoi.

Sotilaat, joiden piti ruoskia Paavalia, hävisivät äkkiä paikalta. Komentajakin pelästyi tajutessaan, että oli määrännyt Rooman kansalaisen sidottavaksi.

Seuraavana päivänä komentaja irrotti Paavalin kahleet ja käski ylipappien kokoontua juutalaisten neuvoston istuntoon. Hän vei Paavalin tutkittavaksi, sillä hän halusi saada selville, mistä koko jutussa oikein oli kysymys.